maanantai 23. huhtikuuta 2012

Merja Otava: Priska


Priska on 14-vuotias koulutyttö 1950-luvun viimeisien vuosien Helsingissä. Vanhempien mielestä Priskan elämässä tärkeintä tulisi olla koulu ja hyvät päätökset, mutta vanhemmat eivät ymmärrä, että elämä löytyy romaanien lukemisesta, yöllisistä kirjoitushetkistä ja ystävien tapaamisesta baarissa. Priskan elämään kuuluvat parhaat ystävät Nukke ja Molla, sekä liuta muita koulutovereita suloisesta Juuliasta komeaan Kaihin ja luokan priimukseen, Hilleviin. Tärkeintä on ehkä kuitenkin haave kirjailijanurasta. Mutta viime aikoina Priska tuntee kadottaneensa kykynsä kirjoittaa: ainekirjoituksesta tulee ympäripyöreitä kahdeksikkoja, eikä Priska osaa kirjoittaa kotonaankaan vaikka haaveilee jatkuvasti yksinäisistä kirjoitushetkistä. Priskan kurkkuun on ilmestynyt pala, joka tukahduttaa ääneen ja tekee itkuiseksi, ja samalla sadut ja tarinat tuntuvat hävinneen Priskan maailmasta.

Merja Otavan Priska hurmasi minut, kun luin sen ensimmäisen kerran noin 12-vuotiaana. Ihastuin kirjan maailmaan, joka tuntui samanaikaisesti uudelta ja vanhalta. Kirjassa oli  menneen maailman lumoa, mutta silti se tuntui puhuvan myös minun omasta elämästäni. Kirjan nuoret kuuntelevat Elvistä ja Harry Belafontea, opiskelevat jommaa ja aljaa ja hippaavat juhlissa. Tytöt vaihtavat puolihameensa jenkkareihin ja sitovat poninhäntänsä kirjavilla nenäliinoilla. Mutta Priskan ja hänen toveriensa surut ja ilonaiheet tuntuivat tutuilta ja samaistuttavilta. Eniten löysin itseäni Priskasta, sillä minustakin tuntui että onnellinen lapsuus oli äkkiä muuttunut omituiseksi välitilaksi, jossa ei ollut lapsi eikä aikuinen, ja minäkin murehdin ja pelkäsin Priskan tavoin vähän kaikkea. Kirja kertoi minulle omien pelkojen kohtaamisen tärkeydestä, ja opetti että kirjoittaessa täytyy olla rehellinen itselleen ja kirjoittaa myös siitä mikä on vaikeaa. Siksi Priska on minulle aina yksi elämäni tärkeimmistä kirjoista.

"Äiti edusti mielipidettä: koulu, koulu ennen muuta. "Piti tarttua itseään niskasta" (äidin lempilause) ja "voittaa vaikeudet" (isän hokema). Piti. Piti. Piti.
Ähäpiti! Hänpä Priska, alias Piia, eläisi omaa yksityistä elämäänsä. Hän oli Priska ja Priska oli kerran - vain yhden ainokaisen kerran nelitoistavuotias. Joskus hän vielä kirjoittaisi - jonakin iltana vaikka taskulampun valossa."

Otava kirjoittaa ihastuttavan raikasta ja elävää tekstiä. Hän leikittelee sanoilla ja kielen rytmillä, ja tavoittaa nuoren ajatusmaailman uskottavasti. Suurimmaksi osaksi kirjassa seurataan Priskan sisäistä maailmaa, ja teksti saa välillä jopa tajunnanvirtamaisia piirteitä. Otava ei lässytä eikä kirjoita helposti vaan luottaa nuoreen lukijaansa. Vanhemmat, opettajat ja muut aikuiset nähdään kirjassa aina ulkopuolelta - tämä on nuorten maailma, jossa vain nuorilla on puheenvuoro - mutta Priskan lisäksi myös kirjan muut nuoret pääsevät ääneen. Moniäänisyys toimii hienosti: kaikilla nuorilla on omat surunsa ja kompleksinsa, jotka usein kätketään muiden katseilta, mutta Otava antaa lukijan kurkistaa nuorten sisimpään ja ristivalottaa näin nuorten yhteiskuvaa. Luokan häijyimmälläkin pojalla on herkät kohtansa, rempseä ilopilleri murehtii ulkonäköään ja perhettään, eikä ole helppoa olla myöskään se mallikelpoinen kympintyttö:

"Joskus Hillevi oli ajatellut jättää läksyt lukematta, lyödä kaikki lapeetiksi. Kirjoittaa kirkkailta, selviä, huimia nelkkuja ja vastata kuin Molla: kirkkain otsin päin seiniä. Mutta hän ei voinut. Piti vain lukea märehtiä huoneessaan ja yöllä kirjoittaa runoja, jotka olivat toisesta maailmasta. Siellä ei ollut yhtään läksykirjaa, ei kokeita eikä numeroita, ja siellä häntä haukuttiin Leeviksi, joka oli muunnos Hillevistä."

Otavan maailma on kenties nykynuoren mielestä varsin puhtoinen. Priskassa ei juoda (paitsi hiukan pilsneriä), eikä harrasteta seksiä, ei edes suudella, vaikka eletäänkin ensimmäisten ihastusten ja rakastumistenkin aikaa. Itse lapsena rakastin kaikkea "vanhanaikaista", eikä vanhojen tyttökirjojen maailmankuva siis minua haitannut, mutta minulle Priska ei nuorenakaan ollut pelkästään mennyttä maailmaa kuvaava kirja. Kirja tuntui elävältä ja kosketti -  se puhui suoraan minulle. Priskassa on sekä kepeyttä että syvyyttä: siinä pohditaan aikuistumista, kuolemaa ja elämän tarkoitustakin - ihastutaan, petytään ja etsitään omaa identiteettiä. Se kertoo nuoruudesta ajattomasti, pienellä ripauksella nostalgiaa.

Osallistun kirjalla Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Merja Otava: Priska - kesästä kesään
WSOY, 1959

14 kommenttia:

  1. Tää kirja on nimeltä tuttu, muistan jo lapsuudesta tämän kirjaston hyllystä. En kuitenkaan muista koskaan lukeneeni tätä, jostakin syystä tästä on minulla kovin synkkä mielikuva. Liekö syntynyt tyhjästä, arviosi ei kuulosta ollenkaan siltä.

    Mary Marckin henkeä noissa näytteissä on aika lailla, mutta luotan sinuun kun sanot tätä eläväksi, Marck on aika kaavamainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä Priska on paljon realistisempi kuin Marckin kirjat, enemmän kiinni todellisessa elämässä. Ja vakavampi. Se näkyy siinäkin, että kirjassa on kyllä sitä synkkyyttäkin, vaikkei kirja kokonaisuudessaan ehkä synkkä olekaan. Mutta henkilöt, varsinkin Priska, potevat ihan aitoa nuoruuden ahdistusta.

      Poista
  2. Luin tämän joskus vuosia sitten (hullua kyllä, en enää muista, luinko tämän teininä vai olinko jo aikuinen - mikä varmaankin tarkoittaa, että tämä ei ole mikään kaavamainen nuortenkirja) ja ihastuin. Muihin Otavan kirjoihin en ole törmännyt, vaikka niitäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakaan Priska ei ole perus-nuortenkirja, vaan ihan omanlaisensa. Henkilöhahmot ovat hyviä, tunnelma ihana ja kielenkäyttökin tosiaan kekseliästä.

      Minä olen lukenut Otavalta myös Puzzlen, mutta en muista sitä ollenkaan - ei siis selvästikään tehnyt samanlaista vaikutusta kuin Priska.

      Poista
  3. Priska on ihana, mutta minulle toistaiseksi vain muisto nuoruudesta. Luin samoin kirjan joskus 12-vuotiaana ja 80-luvun varhaisteininä ihastuin kirjan maailmaan. Muistelen, että Otava osaa kuvata teinityttöjä todella hyvin. Sain kirjan lahjaksi viime kesänä ja tämäkin on niitä teoksia, jotka odottavat uudelleen lukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökuvaus on minusta Priskassa aivan mahtavaa. Tosin täytyy sanoa, että suhtaudun Priskaan aika kritiikittömästi, koska kirja on tosiaan ollut henkilökohtaisesti niin tärkeä. Eli oikeastaan kaikki kirjassa on minusta upeaa :)

      Toivottavasti luet Priskan uudelleen - olisi ihanaa lukea ajatuksiasi siitä :)

      Poista
  4. Hei Liisa, luin tämän parisen vuotta sitten ja vaikutuin Otavan tyylistä ja kielestä. Priskaahan pidetään nuortenkirjan (tyttökirjan) uudistajana juuri tuon sisäisen maailman kuvaamisella ja tajunnanvirtatekniikalla. Huotarisen Valoa, valoa, valoa ehkä nousee myös nuortenkirjallisuuden uudistajaksi? meidän ajassamme.

    Otavalta aion lukea muitakin nuortenkirjoja, kun ehdin! Nyt luen vanhempia, joissa esiintyy myös nuo jomma ja alja slangisanat? Tarkoittaako jomma geometriaa ja alja algebraa? Googletin, että näin olisi, mutta kaipaisin vielä vahvistusta! Hieno postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ajattelee geometrian ja algebran ruotsalaisittain, niin jomma ja alja tulee niistä helpommin ("jeomet'rii" ja "al'jebra"). :)

      Poista
    2. Kiitos Sara :)

      Geometriasta ja algebrasta tosiaan on kyse.

      Minä tunnen huonosti tämän päivän nuortenkirjallisuutta, mutta tuo Valoa, valoa, valoa kiinnostaisi juuri noiden rakenteellisten seikkojen vuoksi. Luulen että Priska teki aikoinaan niin suuren vaikutuksen osittain juuri siksi, että se oli niin erilainen kuin useimmat muut, juoneen ja henkilöhahmoihin keskittyvät nuortenkirjat.

      Poista
  5. Mä olen lukenut Priskan pari kertaa, mutta viime kerrasta aikaa. En tykännyt siitä kauheasti, kun yleensä tykkään vanhempien tyylistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko vanhempia tyttökirjoja? Minäkin rakastan niitä, mutta vähän uudemmista tyttökirjoista Priska ja Rauha S. Virtasen kirjat ovat minulle myös hyvin tärkeitä.

      Poista
    2. Joo, tarkoitin! Mulla itselläni ei ole mitään erityistä suosikkia näistä vähän uudemmista.

      Poista
  6. Luin Priskan juuri, ja tämä oli tosiaan raikkaasti ja aidosti nuorten elämää kuvaava kirja. Olen vähän kade sinulle, että löysit kirjan "oikean ikäisenä". Nyt aikuisenakin sitä oli mukavaa lukea, mutta luulen, että murrosikäisenä vasta olisinkin tuntenut Priskan omakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hienoa että luit Priskan! Tulen pikimmiten lukemaan, mitä siitä tuumit.

      Poista